sunnuntai 5. tammikuuta 2014

MINIKOOSTE VUODESTA 2013


Heei taas kaikille! En ookkaan pitkään aikaan päivitellyt ja luulin jopa, että mun blogin päivittely innostus olisi ihan kokonaan ohitse, kunnes näin yhdessä blogissa tämän "haasteen" tai mikä nyt onkaan ja päätin tehdä sen.

Eli tässä kysymyksiä ja niiihin vastaukset vuodesta 2013, olkaas hyvä! Kuvitukseksi laitoin mun kuvat aikajärjestyksessä vuodelta 2013.

Oletko saanut uusia ystäviä tämän vuoden aikana? 
No onhan täällä vaihdossa tullut muutama uusi ystävä saatua! 

Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? 
Lähdin vaihtoon, puhuin saksaa koulun ulkopuolella, olen ollut puol vuotta näkemättä vanhempia, lentänyt yksin, käynyt pidemmän aikaa kun päivän Saksassa, syönyt bratwustia, osannut puhua jotain kieltä paremmin kun englantia (suomea ei tietenkään lasketa...). Nää nyt vaan esimerkkeinä, eli aika paljon uuttahan sitä on tullut tehtyä :)

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
No empä ole

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Varmaankin se hetki, kun lensin yksin tänne Saksaan ja näin mun hostperheen ekaa kertaa oli yks parhaista muistoista. Oli mulla varmaan kivoja muistoja ennenkin saksaan lähtemistä, mutten jotenkin pysty muistelemaan niin pitkälle...

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ainakaan pahasti. Tietääkseni...

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
No todellakin! Tää kuulostaa niin kliseeltä, mutta musta tuntuu, että oon ihan eri ihminen kun vuoden alussa.

Oletko lihonnut? 
En oikein ole! Olin varautunut vaihtarikiloihin, mutta onneks ne on pysyny aika hyvin poissa. Toisaalta onhan tässä vielä puol vuotta aikaa kerryttää niitä...

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? 
En oo koskaan käyny leffateatterissa yksin, joten en. Miks tää ees on yks kysymys? Pitäiskö jotenkin kaikkien käydä yksin leffassa...? :D

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En ole :)

Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
Apua... En osaa todellakaan sanoa vaan yhtä! Mutta no sanotaan mun hostperheen tyypit, kun näiden luona kuitenkin oon asunu jo puolvuotta ja näistä on jo nyt tullut mulle tosi tärkeitä!

Synnyttikö kukaan läheisesi? 
Enpä muista, että kukaan olisi saanut lasta...

Kuoliko kukaan läheisesi? 
Ei onneksi.

Missä maissa kävit? 
Madeiralla, Ruotsissa ja Englannissa. En tiiä voinko sanoa, että kävin Saksassa, kun mun mielestä mä asun täällä...

Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013? 
Sujuva saksankielen puhetaito... Tai no ees tosi tosi hyvä puhetaito :D 

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013? 
25.7 kun lähin tänne. 

Vuoden suurin saavutuksesi? 
No eiköhän sen oo pakko olla tää vaihtoon lähtö.

…ja suurin epäonnistuminen? 
En mä ole mun mielestä mitenkään pahasti missään epäonnistunut... Tai sit olen, mutta oon unohtanu sen vaan hyvin tehokkaasti.

Kärsitkö vammoista? 
No empä oikeestaan!


Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tää vaihtovuos ehheh.
 
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 
Mun vanhempien!! Sillä ne suostu päästämään mut tänne vaihtoon!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
No eipä kai kenenkään...? 



Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiiiin.... Ois voinu käyttää nekin ehkä vähän fiksummin.
 
Mistä innostuit eniten? 
Saksan kielestä!! Ja sit varmaan valokuvaamisesta.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? 
Ehdottomasti onnellisempi :)

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? 
Blogin päivittelyä, valokuvaamista, piirtämistä, urheilua ja nukkumista.

…entä vähemmän? 
Kokiksen juontia, laiskottelua...

Miten vietit uudenvuoden?
Olin vaihtarikaverin kanssa meillä, tehtiin sushia, pelattiin mun hostperheen kanssa ja mentiin keskiyöllä kattomaan mäen päälle raketteja. Oli ihan mahtavaa nähdä kymmenen kilometrin säteellä kaikki raketit!

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
Se jääköön mun salaisuudeksi.

Rakastuitko vuonna 2013?
Rakastuin. Nimittäin kissoihin! :D Musta on tullut näiden kahden ylisöpön kissan aiheuttamana ihan kissaihminen.
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
Varmaan joku UP tai Modern Family emmä tiiä... En oo oikeen nyt puoleen vuoteen seurannut mitään TV sarjaa.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? 
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja? 
Luinkohan mä edes kirjoja... Eikun joo, Soitellaan Soitellaan Sophie kinsellalta! Luin sen kyllä vaan englanniksi ja sitten saksaksi haha.

Mitä halusit ja sait?
No tän vaihtovuoden, oli varmaan jo aika selvä vastaus :p

Mitä halusit, muttet saanut? 
Tää on melkeen sama kun toi yks toinen kysymys tuolla ylempänä! No keksin jotain uutta, en saanut esimerkiks omaa konetta, pitkiä hiuksia, hyvää ihoa... Listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? 
Hei mä en muista mitä elokuvassa tapahtu päivää pitempään, miten mun pitäis osaa vastata tähän...

…entä musiikillinen löytö? 
Saksalainen musa!!!

Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
Luuleeko joku että tosiaan muistan... En siis varmaan mitään kovin erikoista :D

Ketä kaipasit? 
Perhettä ja kavereita.

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? 
Mun hostperhe sen ajan siis kun oon ollut saksassa. Ja sitten aina tietenkin suklaa.