lauantai 10. tammikuuta 2015

IHME ON TAPAHTUNUT

Heippa taas kaikille! Tällä kertaa mä voin todellakin sanoa, että pitkästä aikaa. Eihän siitä ookkaan kun vuosi kun viimeksi kirjotin tänne...

Niin ja ei, mä en tehnyt uuden vuoden lupausta, että jatkan blogin kirjoittelua. Tää on vaan tällänen ehkä vähän hetken mielijohteesta tullut päätös kirjoittaa tänne taas. Toivottavasti täällä on edes joku, joka haluaa lukea mun postauksia! Ja toivotan tietty kaikki uudetkin lukijat erittäin tervetulleiksi :) (jos tänne sellaisia sattuu eksymään).

Päätin nyt aloittaa tälläisellä tyypillisellä uuden vuoden postauksella, vaikka uudesta vuodesta onkin jo jonkin verran aikaa. Aattelin et se vois olla ehkä hauskaa vastata noihin samoihin kysymyksiin, joihin nähtävästi lopetin mun bloggaamisen. Kuvina saa toimia mun viime vuoden aikana ottamat räpsyt!




Oletko saanut uusia ystäviä tämän vuoden aikana? 
Olen! Ensinnäkin vaihdon loppupuolella tutuistuin muutamaan ihanaan ihmiseen ja vähintään tutustuin paremmin mun vanhoihin kavereihin Saksassa. Sen lisäksi oon saanut muutamia uusia kavereita lukiosta, kun jouduin tai pääsin -miten sen nyt oottaa- alempiluokkalaisten kanssa samalle vuosiluokalle.

Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? 
No viime vuosi oli ainoa vuosi mun elämässä, jonka mä aloitin eri maassa. Sen lisäksi en ollut ikinä puhunut yhden viikon aikana niin paljon englantia kun Saksassa yhdellä leirillä enkä ollut ollut samalla luokalla oman ikäisteni kanssa! (menin siis vuotta aikasemmin kouluun ja kun tulin vaihdosta takaisin, päädyin omanikäisteni kanssa samalle luokalle)

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
En ole en...

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Varmaankin viimeinen päivä koulussa Saksassa ja yks leiri Saksassa. Sen lisäksi ylipäätäänsä Saksassa vietetty aika.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
Enköhän mä oo. Tai ainakin toivon, että olen!

Oletko lihonnut? 

Ihme ja kumma en ole! Onnistuin välttämään ne tunnetut vaihtarikilot. Eikä syksylläkään tullut saatua lisäkiloja, vaikka aika epäterveellisesti söinkin...


Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? 
Eipä oo tullut käytyä. Hyväkun kävin ees kolmeekaan kertaa ylipäätänsä leffoissa...

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En

Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
Hmm... En todellakaan osaa valita vain yhtä!

Synnyttikö kukaan läheisesi? 
Ei kukaan kauheen läheinen ainakaan..

Kuoliko kukaan läheisesi? 
Valitettavasti... :( <3

Missä maissa kävit? 
Mä "kävin" Saksassa.. Ei vaan kyllähän mä kävin siellä jo uudelleen syyslomalla! Ja tulihan sitä kerran Ruotsissakin käytyä.

Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014? 
No ensinnäkin kesätyöpaikka ei kyllä haittais! Ja sitten haluisinhan mä kaikkee muutakin, esim matkustaa johonkin kesälomalla ja hankkii vihdoinkin oman läppärin.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014? 
Se päivä kun palasin Suomeen. Ja onhan niitä monia muitakin päiviä, jotka muistan, esim eka päivä takasin lukiossa.

Vuoden suurin saavutuksesi? 
Varmaan tottuminen taas Suomeen :D

…ja suurin epäonnistuminen? 
Mä en koe, että olisin epäonnistunut mitenkään suuresti

Kärsitkö vammoista? 
No joo... Mitä mä ny vietin melkeen koko kesäloman makaamassa, kun selkä päätti tulla kipeäksi. Ja sit onnistuin saamaan sisäisen verenvuodon mun sormeen ku pelasin lentistä.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tää vaihtovuos ehheh.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 
Mun vanhempien!! Sillä ne suostu päästämään mut tänne vaihtoon!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
No eipä kai kenenkään...? 



Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kyl se taitaa olla vaatteet ja herkut..

Mistä innostuit eniten? 
Empäs osaa muuten sanoa! Kyllä mä aika monesta asiasta ehdin vuoden aikana innostua, mut nyt ei tuu mitään ihmeellisempää asisaa mieleen.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? 
onnellisempi! 

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? 
Ois ollu kiva pystyy liikkuu enemmän, mutta selkä ei oikein tykännyt juoksemisesta missään muodossa. Lisäks ois ollu varmaa hyödyllistä lukea enemmän, koska mun suomenkieli on edelleenkin vähän ruosteessa.

…entä vähemmän? 
Varmaan herkkujen syöntiä ja valittamista

Miten vietit uudenvuoden?
Olin kaverin luona.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
En oikein keksi mitään, mitä oisin halunnut tehdä toisin.

Rakastuitko vuonna 2014?
En...


Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
En oo oikein ihminen, joka kattoo kauheesti tv-sarjoja...

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? 
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja? 
The Fault in our Stars!! Tai siis luin sen saksaksi niin sen nimi on Das Schicksal ist ein mieser Verräter

Mitä halusit ja sait?
Ihanan vaihtovuoden lopun ja kuitenkin ihan onnistuneen lukion kakkosen puolikkaan.

Mitä halusit, muttet saanut? 
No en saanut kauheen kivaa kesälomaa, kun toi selkä vähän rajoitti.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? 
Kyl se on varan toi sama kun mun lempi kirja.

…entä musiikillinen löytö? 
Saksalainen musa!

Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
En nyt kyllä muista sitten yhtään... Taidettiin käydä hostperheen kanssa syömässä ravintolassa.

Ketä kaipasit? 
Perhettä ja kavereita. Ja sittenkun olin takasin Suomessa saksalaisia kavereita ja hostperhettä

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? 

Mun oikea perhe ja hostperhe.




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

MINIKOOSTE VUODESTA 2013


Heei taas kaikille! En ookkaan pitkään aikaan päivitellyt ja luulin jopa, että mun blogin päivittely innostus olisi ihan kokonaan ohitse, kunnes näin yhdessä blogissa tämän "haasteen" tai mikä nyt onkaan ja päätin tehdä sen.

Eli tässä kysymyksiä ja niiihin vastaukset vuodesta 2013, olkaas hyvä! Kuvitukseksi laitoin mun kuvat aikajärjestyksessä vuodelta 2013.

Oletko saanut uusia ystäviä tämän vuoden aikana? 
No onhan täällä vaihdossa tullut muutama uusi ystävä saatua! 

Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? 
Lähdin vaihtoon, puhuin saksaa koulun ulkopuolella, olen ollut puol vuotta näkemättä vanhempia, lentänyt yksin, käynyt pidemmän aikaa kun päivän Saksassa, syönyt bratwustia, osannut puhua jotain kieltä paremmin kun englantia (suomea ei tietenkään lasketa...). Nää nyt vaan esimerkkeinä, eli aika paljon uuttahan sitä on tullut tehtyä :)

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
No empä ole

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Varmaankin se hetki, kun lensin yksin tänne Saksaan ja näin mun hostperheen ekaa kertaa oli yks parhaista muistoista. Oli mulla varmaan kivoja muistoja ennenkin saksaan lähtemistä, mutten jotenkin pysty muistelemaan niin pitkälle...

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ainakaan pahasti. Tietääkseni...

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
No todellakin! Tää kuulostaa niin kliseeltä, mutta musta tuntuu, että oon ihan eri ihminen kun vuoden alussa.

Oletko lihonnut? 
En oikein ole! Olin varautunut vaihtarikiloihin, mutta onneks ne on pysyny aika hyvin poissa. Toisaalta onhan tässä vielä puol vuotta aikaa kerryttää niitä...

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? 
En oo koskaan käyny leffateatterissa yksin, joten en. Miks tää ees on yks kysymys? Pitäiskö jotenkin kaikkien käydä yksin leffassa...? :D

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En ole :)

Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
Apua... En osaa todellakaan sanoa vaan yhtä! Mutta no sanotaan mun hostperheen tyypit, kun näiden luona kuitenkin oon asunu jo puolvuotta ja näistä on jo nyt tullut mulle tosi tärkeitä!

Synnyttikö kukaan läheisesi? 
Enpä muista, että kukaan olisi saanut lasta...

Kuoliko kukaan läheisesi? 
Ei onneksi.

Missä maissa kävit? 
Madeiralla, Ruotsissa ja Englannissa. En tiiä voinko sanoa, että kävin Saksassa, kun mun mielestä mä asun täällä...

Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013? 
Sujuva saksankielen puhetaito... Tai no ees tosi tosi hyvä puhetaito :D 

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013? 
25.7 kun lähin tänne. 

Vuoden suurin saavutuksesi? 
No eiköhän sen oo pakko olla tää vaihtoon lähtö.

…ja suurin epäonnistuminen? 
En mä ole mun mielestä mitenkään pahasti missään epäonnistunut... Tai sit olen, mutta oon unohtanu sen vaan hyvin tehokkaasti.

Kärsitkö vammoista? 
No empä oikeestaan!


Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tää vaihtovuos ehheh.
 
Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 
Mun vanhempien!! Sillä ne suostu päästämään mut tänne vaihtoon!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
No eipä kai kenenkään...? 



Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiiiin.... Ois voinu käyttää nekin ehkä vähän fiksummin.
 
Mistä innostuit eniten? 
Saksan kielestä!! Ja sit varmaan valokuvaamisesta.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? 
Ehdottomasti onnellisempi :)

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? 
Blogin päivittelyä, valokuvaamista, piirtämistä, urheilua ja nukkumista.

…entä vähemmän? 
Kokiksen juontia, laiskottelua...

Miten vietit uudenvuoden?
Olin vaihtarikaverin kanssa meillä, tehtiin sushia, pelattiin mun hostperheen kanssa ja mentiin keskiyöllä kattomaan mäen päälle raketteja. Oli ihan mahtavaa nähdä kymmenen kilometrin säteellä kaikki raketit!

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
Se jääköön mun salaisuudeksi.

Rakastuitko vuonna 2013?
Rakastuin. Nimittäin kissoihin! :D Musta on tullut näiden kahden ylisöpön kissan aiheuttamana ihan kissaihminen.
Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
Varmaan joku UP tai Modern Family emmä tiiä... En oo oikeen nyt puoleen vuoteen seurannut mitään TV sarjaa.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? 
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja? 
Luinkohan mä edes kirjoja... Eikun joo, Soitellaan Soitellaan Sophie kinsellalta! Luin sen kyllä vaan englanniksi ja sitten saksaksi haha.

Mitä halusit ja sait?
No tän vaihtovuoden, oli varmaan jo aika selvä vastaus :p

Mitä halusit, muttet saanut? 
Tää on melkeen sama kun toi yks toinen kysymys tuolla ylempänä! No keksin jotain uutta, en saanut esimerkiks omaa konetta, pitkiä hiuksia, hyvää ihoa... Listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? 
Hei mä en muista mitä elokuvassa tapahtu päivää pitempään, miten mun pitäis osaa vastata tähän...

…entä musiikillinen löytö? 
Saksalainen musa!!!

Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
Luuleeko joku että tosiaan muistan... En siis varmaan mitään kovin erikoista :D

Ketä kaipasit? 
Perhettä ja kavereita.

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? 
Mun hostperhe sen ajan siis kun oon ollut saksassa. Ja sitten aina tietenkin suklaa.

lauantai 7. joulukuuta 2013

WEIHNACHTSMARKT osa 2.

Heei kaikille! Tässä vielä lisää kuvia sieltä Hannoverin joulumarkkinoilta. 
Olin kuullu, että tuolla markkinoilla on joku suomalainen kylä ja jotain semmoista, mutta tämän kojun kun näin saatoin ehkä vähän hihkasta ja sännätä katsomaan lähempää mitä sieltä löytyy. Sillon ton kojun edessä ei ollut ketään katselemassa ja kun mä menin siihen tervehti myyjä mua iloisesti saksaksi ja sanoi että terveisiä Suomesta. En malttanut pidättää innostustani ja sanoin vaan, että mä tulen suomesta (saksaksi siis). Siihen se myyjä: "Häh. Ihanko totta?!" ja sitten me alettiin puhua suomea. Hauskaa tavata suomalaisia täällä saksassa! Se muuten kysy että mitä alaa mä opiskelen kun kerroin, että oon vaihdossa... Siis vasta lukiossahan mä oon :D

Tossa ekassa kojussa myytiin siis hunajia ja semmosia muita pieniä purnukoita, mutta sitten oli vielä erikseen oikein suomalainen kylä! Sieltä sai ostettua muunmuassa loimulohta, poroa, glögiä ja tietysti paljon erilaisia alkoholijuomia. Niin ja sitten siellä oli vielä erikseen kojut missä myytiin suomalaisia elintarvikkeita! Ja vielä vähän lisää alkoholia...
Olin tuolla joulumarkkinoilla siis mun mummun ja sen serkun kanssa, jotka oli tulleet Suomesta asti tänne viettämään viikonloppua ja kiertelemään Hannoverin joulumarkkinoita.
Että noi jouluvalot näytti niin hienolta livenä! Oli kyllä kiva viikonloppu, kannattaa ehdottomasti jos joskus on mahdollisuus tulla Saksaan joulumarkkinoille :)

Tässä vielä ne vastaukset pariin kysymykseen, jotka ei ehtinyt siihen kysymyspostaukseen:
ootko tyytyväinen Sts:ään?
Juu olen, ei mulla mitään ongelmia sen kanssa ole ollut! :)

 Onko sun koulu millanen ja ootko saanu sun luokalta paljon kavereita? 
Mun koulu on siis käytännössä kuin Suomen lukio, jossa oon alimmalla luokassa. Eroja Suomen kouluun on se, että me pysytään aina samassa luokassa eikä oikeen ihmiset kauheasti vaihdu päivän mittaan. Ja sit nii meillä ei ole minkäänlaista kouluruokailua.. Ja juu oon mä pari semmosta ihan ok kaveria luokalta saanut, keiden kanssa kuljen aina busseilla kotiin ja silleen :) 

ja miten ne siel yleensäkin suhtautuu suhun? 
Ei ehkä ihan niin innokkaasti kun vois kuvitella esim jossain amerikassa, mutta siis positiivisesti suhtautuu ja on valmiita auttamaan aina kun pyydän apua! 

jaja millanen sun hostperhe ja aluevalvoja on?
Mun host perhe on aaaaivan ihana, en olis osannut kuvitella parempaa <3 Mulla on siis hostvanhemmat, -sisko (18v) ja -veli(20v). Se veli ei kuitenkaan asu enää kotona. Niin ja sitten maailman ihanin kissa! 
Ja mun aluevalvoja on kai ihan hyvä, en oo vaan kauheasti ollut tekemisissä sen kanssa, kun ei oo ollut tarvetta :D

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

WEIHNACHTSMARKT osa 1.

Viime viikonloppuna olin Hannoverissa joulumarkkinoilla. Kerran oon ollut täällä Saksassa markkinoilla, mutta noi joulumarkkinat oli paljon hienommat! Siellä oli paljon ihania pieniä kojuja, josta sai ostettua kaikenmaailman joulukoristeita ja erityisesti ruokaa. Joka puolella näki Glühweinia (=glögiä alkoholin kanssa) ja sitten kaaikenmaailman taateleita ja bratwursteja ja muita ei niin mun lempiruokia :D Kierreltiin markkinoilla jopa kahtena päivänä, mutta enpä kauheasti ostanut tuolta mitään... Mutta silti tosi hauskaa oli! 

Mulla oli kuvia niin paljon, että seuraava osa tuleekin varmaan sitten viikonloppuna. Vastailen siinä vielä pariin kysymykseen, eli jos teillä tulee jotain kysymyksiä mieleen niin heittäkääs ne tonne kommentteihin! 

Liebe Grüße
Rosa xo




lauantai 16. marraskuuta 2013

KYSYMYSPOSTAUKSEN VASTAUKSET

KYSYMYKSET MUSTA

voitko puhua jollain videolla saksaa? Heti alkuun tämmönen iisi tehtävä :D Pahoittelen, mutta en taida uskaltaa tehdä mitään videota, varsinkaan sellaista missä puhun saksaa...

Farkut vai collarit? Ehdottomasti farkut! Mun mielestä collarit on ahdistavammat päällä...


t-paita vai toppi? Toppi


neulepaita vai huppari? Neulepaita, ne näyttää paljon kivemmilta ja on jotenkin helpompi pitää päällä kun niissä ei ole vetskareita tai mitään nyörejä...


saksa vai suomi? Hahaa noi on kirjoitettu pienellä, jolloin ne tarkottaa kieliä! Kielenä suomi on  tietty niin paljon helpompaa mulle, mutta samalla se on niin tylsää :D Joten saksa!


eurooppa vai pohjois-amerikka? ok ok ehkä tossa edellisessä kysymyksessä tarkotettiinki niitä maita... Noo opettelis kirjottamaan ne isolla :D Mutta siis ehdottomasti Eurooppa, mua ei ikinä oo oikeen kiinnostanut jenkit... Toisaalta Kanadassa oli siisti paikka!


Lasi on puolillaan, onko se puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Puoliksi täynnä. Jos siellä kerta on vettä niin se on lähempänä täyttä haha. 


facebook vai instagram? instagram


syksy vai kevät? Syksy!!! Vihaan kevä
ttä :D

vuosi 2010 vai vuosi 2014? Mulla ei just nyt ole mitään hajua mitä vuonna 2010 tapahtu, niin sanotaan sitten vaikka vuosi 2014. Tulevaisuus kiehtoo muutenkin mua paljon enemmän!

hevoset vai lehmät? Lehmät ihan vaan siks, että niistä saa maitoa ja mä pelkään vähän hevosia.


perhe-elämä kotimaassa vai paljon rahaa -> paljon matkustelua? Tää on vaikee... Taidan sanoo paljon rahaa ja matkustelua.


Olisitko halunnut opiskella nuorempana saksassa? No oishan se ollu siistiä, mutta kyllä mä vielä tänne opiskelemaan ehdin tulla!




KYSYMYKSET VAIHDOSTA

mitä muita maita mietit kun saksaa?  Olin eka lähössä Espanjaan, mut sit jänistin. Sit mietin Ruotsia, mutta iskä ei antanu lupaa ja sit päädyin Saksaan :D


minkä järjestön kautta olet? STS:än


minkälaisella saksan taidolla lähit? Ootko pärjänny sillä hyvin? Olin opiskellut kolme vuotta saksaa, b2 kieli siis. Kyllähän mä perus kielioppiasiat olin ehtinyt oppia just sopivasti, mutta olihan se silti aika noh... Ei kauheen hyvä taso :D Ja olen pärjännyt ihan tosi hyvin sillä! Varsinkinkun mun perhe on niin ihanan auttavainen tän kielen suhteen ja jaksaa kuunnella mun möngerrystä kun kaikki kielioppi ja lausunta menee ihan pieleen :D Pakko kyllä sanoa, ettei kavereiden hankkiminen ollut ihan kaikista helpointa, kun en osannut keskustella saksaksi... Mutta kyllä se siiitä! :)

miten puhuit saksaa mennessäsi? En puhunut, siinä se juttu onkin :D Siis olin kyllä opiskellut sitä, mutten oikeasti osanut muodostaa kunnollisia lauseita haha. Eli siis ekoina päivinä mentiin semmosella kyllä, ei, okei sanavarastolla :D Ja se on muuten sitten toinen juttu, nimittäin se ääntäminen... Pystyn vaan kuvittelemaan minkälainen aksentti mulla oli kun tulin tänne :D Mutta vaan puhumalla oppii ja en todellakaan suosittele ekana puhumaan englantia! Sillon kasvaa se kynnys alottaa puhua sitä kohdemaankieltä liian suureks ja sitten katuu myöhemmin ettei aloittanut sitä jo aikaisemmin.

kun saavuit Saksaan, tuntuko ettet ymmärrä lähes mitään mitä ympärillä puhutaan? Siis joo ihan ekana päivänä siellä lentokentällä kun tapasin mun hostvanhemmat se oli aika mielenkiintoista... Ymmärsin kyllä että ne oli tosi iloisia mun tulosta, muttei mulla ollut oikeasti mitään hajua, että mitä ne sanoi. Mut sekin johtu siitä, että olin niin sekasin siitä tilanteesta :D Mutta ekoina kolmena neljänä päivänä musta tuntu, että tää perhe puhuu keskenään ihan eri kieltä kun mitä ne mulle puhui... Mutta ekan viikon jälkeen se alkokin jo parantua ihan huimaa vauhtia!


puhuttiinko sulle aluksi englantia? / 
tuleeko siellä puhuttua englantia?Ei puhuttu ja en itekkään ole puhunut! Johtuen ensinnäkin siitä, ettei mun hostperhe eikä myöskään nuoret täällä yleisesti osaa puhua hirveen hyvin sitä ja muutenkin mähän tulin tänne oppimaan saksaa! :D Ok joitain sanoja mun hostsisko käänsi mulle alussa englanniksi, kun en vaan ymmärtänyt... 

Jos saisit nyt päättää, kun tiedät millaista on olla vaihtarina, mihin/millaiseen maahan menisit josset saisi valita saksaa? Jos ei tarttisi miettiä mitään rahaa eikä mitään, niin menisin varmaan Kanadaan! Toisaalta olis houkutellut mennä jonnekkin Chileen tai Etelä-Afrikkaan, mutten ois ikinä saanu lupaa mennä sinne.

oletko tyytyväinen elämääsi nyt? Olen! 


miten vanhempasi suhtautuivat kun sanoit haluavasi vaihtoon vai ehdottivatko he itse? Tää onkin vähän pidempi juttu... Mä olin siis kesällä 2012 kielikurssilla ja sen jälkeen tuli semmonen fiilis että mä haluun vaihtoon. Olin sitä ennen jo monta vuotta unelmoinut siitä, mutta olin aina ajatellut ettei se tulis ikinä onnistumaan. Sen matkan jälkeen alkoikin sitten piiiiitkä suostutteluprosessi, että mun vanhemmat päästäis mut vaihtoon. Mun kohalla se ei siis tapahtunut niinkuin muilla, että vanhemmat sanoo heti ok siitä vaan! En olis ikimaailmassa puoltoista vuotta sitten uskonut, että olisin nyt vaihdossa!!




miten päädyit vaihtoon? Nii no olin lukenut kaikkia vaihtariblogeja ja unelmoinut vaihtoon lähtemisesta ja sitten kävikin noin, niinkuin tossa ylempänä kerroin.


 Ja 

lauantai 9. marraskuuta 2013

A TIGER DOESN'T LOSE SLEEP OVER THE OPINION OF SHEEP.

Tällä viikolla mulle saapui vihdoinkin mun tilaamat kameran kolmijalka ja kaukolaukasin. Ne helpottaa niin paljon asukuvien ottamista ja lupaankin, että saatte nähdä niitä tästä lähtien useammin! Vai mitä mieltä ootte?

  Täällä Saksassa on muuten ihanaa, kun ihansama mihin suuntaan lähtee kotoa kävelemään, vastaan tulee aivan varmasti hyviä kuvauspaikkoja. Eikä täällä liiku niin paljoa ihmisiä, ettei tuolla keskellä peltoa kehtaisi mennä kuvaamaan haha. Muutenkin täällä päin, missä mä asun on maisemat aivan upeat! Niin ja muuten hassua, täällä on vieläkin vihreetä. Puissa ei kyllä ole oikein enää lehtiä sillä viimeviikolla oli kova myrsky, joka vei lehdet poijes, mutta silti noi pellot ja muu kasvillisuus on ihan vihreää. Ja herran jestas, nyt on marraskuu!

Tuli muuten mieleen, että pitäisköhän mun laittaa näihin tälläisiin postauksiin aina tiedot mistä noi vaatteet on...?

Älkääpä unohtako laitella kysymyksiä tohon alla olevaan kysymyspostaukseen! 

perjantai 8. marraskuuta 2013

KYSY | ASK | FRÅGA | FRAGE

Tehtävänanto on yksinkertainen: kysykää ihan mitä vaan mieleenne pälkähtää! 

Voitte kysyä ihan mitävaan musta, mun vaihtovuodesta, mun elämästä suomessa tai mun mielipidettä ihan mistävaan. Kaikki kysymykset lempivuodenajasta saksan kielitaitoon on tervetulleita. Mitä ikinä te musta haluutte tietää! Vastailen näihin kysymyksiin todennäköisesti viikonpäästä, joten siihen asti teillä on aikaa kysellä. Go go go!

okei okei, jos joku nyt jotain ihan epäsopimatonta kysyy, niin sitten saatan jättää vastaamatta, haha. Pysykää siis kuitenkin asiallisina!

p.s jos haluutte oikein ilahduttaa mua, niin heitelkää semmoisia a vai b, kissa vai koira tyyppisiä kysyksiä :D Rakastan vastailla niihin!