lauantai 10. tammikuuta 2015

IHME ON TAPAHTUNUT

Heippa taas kaikille! Tällä kertaa mä voin todellakin sanoa, että pitkästä aikaa. Eihän siitä ookkaan kun vuosi kun viimeksi kirjotin tänne...

Niin ja ei, mä en tehnyt uuden vuoden lupausta, että jatkan blogin kirjoittelua. Tää on vaan tällänen ehkä vähän hetken mielijohteesta tullut päätös kirjoittaa tänne taas. Toivottavasti täällä on edes joku, joka haluaa lukea mun postauksia! Ja toivotan tietty kaikki uudetkin lukijat erittäin tervetulleiksi :) (jos tänne sellaisia sattuu eksymään).

Päätin nyt aloittaa tälläisellä tyypillisellä uuden vuoden postauksella, vaikka uudesta vuodesta onkin jo jonkin verran aikaa. Aattelin et se vois olla ehkä hauskaa vastata noihin samoihin kysymyksiin, joihin nähtävästi lopetin mun bloggaamisen. Kuvina saa toimia mun viime vuoden aikana ottamat räpsyt!




Oletko saanut uusia ystäviä tämän vuoden aikana? 
Olen! Ensinnäkin vaihdon loppupuolella tutuistuin muutamaan ihanaan ihmiseen ja vähintään tutustuin paremmin mun vanhoihin kavereihin Saksassa. Sen lisäksi oon saanut muutamia uusia kavereita lukiosta, kun jouduin tai pääsin -miten sen nyt oottaa- alempiluokkalaisten kanssa samalle vuosiluokalle.

Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? 
No viime vuosi oli ainoa vuosi mun elämässä, jonka mä aloitin eri maassa. Sen lisäksi en ollut ikinä puhunut yhden viikon aikana niin paljon englantia kun Saksassa yhdellä leirillä enkä ollut ollut samalla luokalla oman ikäisteni kanssa! (menin siis vuotta aikasemmin kouluun ja kun tulin vaihdosta takaisin, päädyin omanikäisteni kanssa samalle luokalle)

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
En ole en...

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Varmaankin viimeinen päivä koulussa Saksassa ja yks leiri Saksassa. Sen lisäksi ylipäätäänsä Saksassa vietetty aika.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
Enköhän mä oo. Tai ainakin toivon, että olen!

Oletko lihonnut? 

Ihme ja kumma en ole! Onnistuin välttämään ne tunnetut vaihtarikilot. Eikä syksylläkään tullut saatua lisäkiloja, vaikka aika epäterveellisesti söinkin...


Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana? 
Eipä oo tullut käytyä. Hyväkun kävin ees kolmeekaan kertaa ylipäätänsä leffoissa...

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En

Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
Hmm... En todellakaan osaa valita vain yhtä!

Synnyttikö kukaan läheisesi? 
Ei kukaan kauheen läheinen ainakaan..

Kuoliko kukaan läheisesi? 
Valitettavasti... :( <3

Missä maissa kävit? 
Mä "kävin" Saksassa.. Ei vaan kyllähän mä kävin siellä jo uudelleen syyslomalla! Ja tulihan sitä kerran Ruotsissakin käytyä.

Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014? 
No ensinnäkin kesätyöpaikka ei kyllä haittais! Ja sitten haluisinhan mä kaikkee muutakin, esim matkustaa johonkin kesälomalla ja hankkii vihdoinkin oman läppärin.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014? 
Se päivä kun palasin Suomeen. Ja onhan niitä monia muitakin päiviä, jotka muistan, esim eka päivä takasin lukiossa.

Vuoden suurin saavutuksesi? 
Varmaan tottuminen taas Suomeen :D

…ja suurin epäonnistuminen? 
Mä en koe, että olisin epäonnistunut mitenkään suuresti

Kärsitkö vammoista? 
No joo... Mitä mä ny vietin melkeen koko kesäloman makaamassa, kun selkä päätti tulla kipeäksi. Ja sit onnistuin saamaan sisäisen verenvuodon mun sormeen ku pelasin lentistä.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tää vaihtovuos ehheh.

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? 
Mun vanhempien!! Sillä ne suostu päästämään mut tänne vaihtoon!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
No eipä kai kenenkään...? 



Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kyl se taitaa olla vaatteet ja herkut..

Mistä innostuit eniten? 
Empäs osaa muuten sanoa! Kyllä mä aika monesta asiasta ehdin vuoden aikana innostua, mut nyt ei tuu mitään ihmeellisempää asisaa mieleen.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? 
onnellisempi! 

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? 
Ois ollu kiva pystyy liikkuu enemmän, mutta selkä ei oikein tykännyt juoksemisesta missään muodossa. Lisäks ois ollu varmaa hyödyllistä lukea enemmän, koska mun suomenkieli on edelleenkin vähän ruosteessa.

…entä vähemmän? 
Varmaan herkkujen syöntiä ja valittamista

Miten vietit uudenvuoden?
Olin kaverin luona.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? 
En oikein keksi mitään, mitä oisin halunnut tehdä toisin.

Rakastuitko vuonna 2014?
En...


Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
En oo oikein ihminen, joka kattoo kauheesti tv-sarjoja...

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? 
En.

Mikä oli paras lukemasi kirja? 
The Fault in our Stars!! Tai siis luin sen saksaksi niin sen nimi on Das Schicksal ist ein mieser Verräter

Mitä halusit ja sait?
Ihanan vaihtovuoden lopun ja kuitenkin ihan onnistuneen lukion kakkosen puolikkaan.

Mitä halusit, muttet saanut? 
No en saanut kauheen kivaa kesälomaa, kun toi selkä vähän rajoitti.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? 
Kyl se on varan toi sama kun mun lempi kirja.

…entä musiikillinen löytö? 
Saksalainen musa!

Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
En nyt kyllä muista sitten yhtään... Taidettiin käydä hostperheen kanssa syömässä ravintolassa.

Ketä kaipasit? 
Perhettä ja kavereita. Ja sittenkun olin takasin Suomessa saksalaisia kavereita ja hostperhettä

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? 

Mun oikea perhe ja hostperhe.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! <3